Rakentamista lapsen kanssa ja ehdoilla

Talon rakentamisen aloittaminen ajankohtana, jolloin perheeseen syntyy esikoinen ei kuulosta kovin järkevältä. Tässä sitä silti ollaan. Vauvavuodesta olemme selvinneet kunnialla: rakas A juhli elokuussa ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Ajattelinkin siksi kirjoitella siitä, miten olemme ratkaisseet tähän mennessä haasteet, joita lapsen kanssa rakentaminen on tuonut tullessaan. Ehkä tästä kirjoituksesta on apua muille samaa rumbaa pohtiville ;)

Kun metsän raivaus tontilla käynnistyi, oli A vielä turvallisesti äidin masussa. Huhkin kyllä raksalla puusavotassa ihan viimeisille viikoille asti, mutta tietenkään en voinut osallistua kaikkeen. Meille kävi siis selväksi heti alkumetreillä, että ilman apua emme selviäisi. Apua olemme saaneet Jii:n vanhemmilta, jotka käyvät (myös oma-aloitteisesti) tekemässä meidän raksalla hommia.

Pohjatyöt alkoivat syksyllä 2012, jolloin apuna oli Jii:n vanhempien lisäksi minun isäni. A oli tuolloin juuri syntynyt, joten ihan joka päivä en raksalla voinut käydä. Meillä oli kuitenkin onnea, sillä A oli alusta lähtien hyväuninen: tyttö siis veteli enimmäkseen sikeitä asuntovaunussa, missä kävin välillä häntä syöttämässä ja vaihtamassa kuivaan vaippaan. Itkuhälytin vahti A:n unta ja kertoi, koska tytär vaati huomiointia. Myös rintarepusta oli paljon hyötyä, sillä saatoin pitää A:ta lähellä ja kuitenkin tehdä samalla jotakin.

Talveksi työt raksalla seisahtuivat ja jatkuivat meidän osaltamme oikeastaan vasta huhtikuussa, joten suurimman osan vauvavuodesta saimme nauttia perheenä olemisesta rauhassa. Kun työt talossa sisällä alkoivat, oli A jo puolivuotias tytöntyllerö, jonka menojalkaa vipatti kovasti. Unet eivät myöskään enää maistuneet ihan yhtä paljon kuin syksyllä, joten minun työpanokseni raksalla pieneni huomattavasti, kun suuri osa ajastani kului tyttären viihdyttämiseen. Keksimme kuitenkin apukeinoja: pystytimme taloon "olohuoneeseen" teltan, jossa A leikkii ilmapatjan päällä - ainakin lyhyitä aikoja kerrallaan.. Kuitenkin tarpeeksi, jotta pääsen avustamaan Jii:tä ns. kriittisissä töissä ja A pysyy sen aikaa turvassa ja näkee meidät koko ajan.

A "leikkikehässään" :)

Pari viikkoa sitten tilasin meille rinkkarepun, joka on osoittautunut aivan loistavaksi apuvälineeksi! A pysyy tyytyväisenä pitempiäkin aikoja, kun seuraa samalla mitä äiskä touhuaa :)

Tietysti raksalla pitää koko ajan muistaa, että esim. kovat äänet voivat tehdä pahaa jälkeä pienen ihmisen pienille korville: menemme siis aina kauemmas, kun Jii alkaa urakoida esim. naulapyssyllä tai sirkkelillä. Myös ajoitus on mietittävä etukäteen: useimmiten yritämme tehdä kahta tekijää vaativat työt silloin, kun A nukkuu päiväuniaan vaunuissa pihalla.

Kaiken kaikkiaan voisin kuitenkin sanoa, että rakentaminen lapsen kanssa onnistuu paremmin, kuin mitä olisin voinut kuvitella. Tietysti olemme kovasti riippuvaisia ja kiitollisia siitä, että saamme apua kun sitä tarvitsemme, sillä ihan joka ilta A:ta ei voi raksalle raahata. Pikkuihminen tarvitsee rauhallisia koti-iltoja erityisesti nyt, kun hänen päivänsä kuluvat päivähoidon hulinassa. 

Olemme silti edelleen aikataulussa rakentamisen suhteen ja odotamme, että A:n toista syntymäpäivää mahdollisesti vietettäisiin jo uudessa kodissa :)

Ja vielä kommenttina (kun tätä varmaan joku miettii kuitenkin): A on erittäin onnellinen pieni lapsi, joka saa molempien vanhempiensa huomiota rakentamisesta huolimatta. Raksalla A saa ulkoilla ja leikkiä joko äidin tai isovanhempiensa kanssa, eikä siis todellakaan vietä surkeana iltojaan teltassa tai rinkkarepussa vailla huomiota. ;)

Lisäys: Keittiön ja kodinhoitohuoneen väliseen väliseinään ripustettu vauvakeinu on muuten myös oiva paikka nakittaa tyttö viihtymään, jos raksan töissä tarvitaan akuutisti toista käsiparia ;)